Lohen perhokalastusta Norjan Gaula-joella

Jaahas, taas olisi aika kirjoitella yhdestä hienoimmasta kalastusreissusta jonka olen tähän ikään asti päässyt kokemaan. Tornionjoella/Jockfallissa kokemani lohen perhokalastusreissu heinäkuun alkupuolella herätti sisälläni sellaisen kipinän, mikä tuskin ikinä tulee sammumaan. Vaikka tuolla reissulla ei kaloja tullutkaan, olin lajiin täysin myyty. Heti seuraavalla viikolla kyselin kavereiltani Facebookissa sun muualla, että olisiko heillä lohireissuille vielä autossa paikkoja vapaana, ei ollut. Tämän takia pistin Facebookin Perhokalastajat ja Lohen Perhokalastajat ryhmiin kyselyitä, että josko jollekin reissulle vielä tänä vuonna pääsisin. Ensi vuonna kalastusharrastusta haittaa armeija, joten päätin jo keväällä tekeväni niin monta hienoa kalastusreissua kuin vain suinkin ajallisesti ja rahallisesti on mahdollista.

Tekemääni kyselyyn tulikin nopeasti vastaus eräältä minulle entuudestaan tuntemattomalta Juusolta, hän oli lähdössä yksin kauden viimeisellä viikolla Norjan Gaula-joelle lohta kalastamaan. Sanoin hänelle heti, että jos vain saan rahat kasaan niin olen ehdottomasti mukana! Rahat sain kuin sainkin raavittua kasaan ja pistin varausta menemään Fishmaster-kalastusmatkailuyritystä pyörittävälle Jouni Rauhalle joka toimi tämänkin reissun järjestäjänä. Vielä piti laivamatka Vaasa-Uumaja ja Uumaja Vaasa välille varata ja reissu sai alkunsa. Myöhemmin Juuso ilmoittikin että hänen kaverinsa Tuomas liittyisi "retkikuntaamme" kolmanneksi.

Elokuun 24. päivänä reissu sitten lähti käyntiin aluksi sillä, että matkustelin junalla Seinäjoelle, jossa Juuso asui. Kävimme hoitamassa ruokaostokset, Juuso teki meille reissulle muutamaksi päiväksi ruuat (makaroonia ja jauhelihaa, kuinkas muuten) ja kävimme unten maille. Aamulla kävimme hakemassa Tuomaksen kyytiin ja ajelimme Vaasaan josta laiva starttasi kohti Ruotsin Uumajaa klo 9.00.

Meillä oli tarkoitus ajella Ruotsin Åreen asti ja vuokrata sieltä yhdeksi yöksi mökki, mutta Jouni ilmoitti meille Facebookissa että voimme ajella suoraan Gaulalle, sieltä oli yksi aikaisemman viikon kalastusporukka lähtenyt aikaisemmin joten meidän porukallemme oli majoituksessa tilaa. Saavuimme majoitukseen n. kello 23.00 ja siellä meitä odottikin sekä matkanjärjestäjä Jouni että muita suomalaisia Gaulan konkareita. Majoitus oli todella hieno, kuulemani mukaan 1700-1800 luvulla rakennettu Hagen talo, joka oli kalastajien käyttöön täydellinen. Huoneita löytyi vaikka millä mitalla, 2kpl yhden hengen makuuhuoneita, 5kpl 2 hengen makuuhuoneita, yhteinen iso keittiö, iso olohuone sekä ruokasali, kaksi suihkua, sauna, kolme WC:tä, kuivaushuone jne.

Kävimme melko nopeasti unten maille, että jaksaisimme aamulla käydä desinfioimassa kalastusvälineet ja lähteä kalaan. Aamulla heräiltyämme söimme aamupalat ja ajelimme Gaulan Natursenteriin desinfioimaan välineet. Muodollisuudet hoidettuamme, meille oli edellisiltana annettu kalastettavaksi pooli nimeltä Stasjonshölen (asemapooli) jonne ajeltuamme virittelimme vavat kasaan, perhot kiinni ja ei muuta kuin "uuniin". 

Minä sain kunnian lähteä tekemään reissun ensimmäisen laskun. Lasku tarkoittaa siis sitä, että heitetään aina yksi heitto, ja otetaan muutama askel alavirtaa päin. Aloitin heittämisen aivan Stasjonshölenin ylämerkiltä ja jatkoin siitä laskuani alaspäin. Noin puolessa välissä laskua, lähestulkoon heti perhon tiputtua veteen, lähti ns. lohilenkki kädestäni tärpin merkiksi. Nostin vavan ja kala oli kuin olikin kiinni! Mitä ihmettä, reissun ensimmäisellä laskulla? Iso se ei kyllä ole, mutta kala kuitenkin! Väsyttelin kalaa pienen hetken ja kun se väsyi, vedin sen rantaan. Elämäni ensimmäinen perhovälinein saatu lohi on tosiasia! Mittasimme kalan, 57cm ja laskimme sen takaisin muutamien kuvien jälkeen. Olipahan mahtava fiilis! Tästä olen haaveillut niin kauan kun olen perhokalastusta harrastanut (yli 11 vuotta), että pääsisin joskus Norjaan kalastamaan lohta ja että ylipäätään saisin lohen perhovälineillä. Molemmista haaveista tuli todellisia kerta heitolla! Kala otti kiinni kaverini Oskarin sitomaan Silver Glödhäckiin.

Kuinkas ollakaan, tapahtumat loppuivat tuohon kalaan melkolailla tyystin. Joitakin tärppejä saimme seuraavinakin päivinä, mutta kalat eivät suostuneet jäämään kiinni. Paitsi keskiviikkona, Bruahölenissä, Tuomaksella naukaisi kunnolla. Olimme Juuson kanssa Tuomaksen yläpuolella tekemässä omia laskujamme, samalla kun Tuomas oli pikkuhiljaa päättämässä omaansa. Yhtäkkiä Tuomas huutaa kalan olevan kiinni ja lähdimme Juuson kanssa juoksemaan paikalle. Kala oli ilmassa monta kertaa väsytyksen aikana, arviolta noin 80-90cm kirkas lohi! Mutta emme kerinneet edes Tuomaksen luokse, kun siimat jo löystyivätkin. Kala irtosi. Kyllä sitä siinä kirottiin, mutta loppujen lopuksi todettiin vain että niin pahalta kun se tuntuukin sanoa, kuuluu se tämän lajin luonteeseen. Vielä ärsyttävämmäksi tilanteen teki se, että Tuomas ei ole vielä saanut Gaulalta lohta ylös asti, vaikka oli ollut siellä viime vuonna viikon päivät heittämässä. Silloin hänellä oli karannut 7 kalaa, joten tämä oli nyt sitten kahdeksas kala putkeen jonka hän on Gaulalta karkuuttanut. Hänellä taitaa olla joku Gaulakirous päällä?

Seuraavana päivänä Tuomakselle tarjoutui kuitenkin uusi mahdollisuus, kun lähes samasta paikasta Bruahölenissä hänelle osui jälleen kala siiman päähän! Tuomas väsytteli kalaa ja pelko kalan irtoamisesta suorastaan huokui hänestä. Ja ymmärtäähän sen tuollaisen karkuutustilaston jälkeen. Mutta nyt kala pysyi kuin pysyikin kiinni! JES! Ei se olisi kyllä noin hyvin koukutettuna irronnut, kala oli kiinni kolmihaarakoukkuun sidotussa Ally's shrimp perhossa, kaksi koukun haaraa kiinni ns. saksessa ja yksi koukun haara kiinni kalan kielessä. Kalan irroitettuamme, mittasimme sen ja pituudeksi selvisi 84cm. Laskimme tämänkin lohen takaisin jokeen kuvien ottamisen jälkeen valmistautumaan kutuhommiin. Mahtava kala, onnea Tuomakselle vielä tätäkin kautta!  

Tuo kala jäi reissumme viimeiseksi, tapahtumia saimme kuitenkin jonkin verran tämän jälkeenkin. Kalat eivät vaan suostuneet pysymään/jäämään kiinni. Itselleni "paras" tapahtuma oli toissaviimeisenä päivänä Stasjonshölenissä, kun kala otti kiinni, potkaisi muutaman kerran, hyppäsi ilmaan ja irtosi siinä samalla. Se olisi ollut hieno, n. 70-80cm kirkas lohi, mutta minkäs teet. 

Reissu oli kaikin puolin mahtava, onnistuin saamaan elämäni ensimmäisen perholoheni, maisemat olivat älyttömän hienot, joki oli todella mukava kalastettava ja muutenkin Fishmasterin järjestämät puitteet olivat ensiluokkaiset! 

Kiitokseni sekä Juusolle että Tuomakselle reissuseurasta ja Juusolle varsinkin siitä että reissu oli ylipäätään mahdollista tehdä! Kiitokset Fishmasterin Jouni Rauhalle hienosti järjestetystä reissusta, tämä tuskin oli viimeinen reissu jonka Gaulalle teen. Kiitos Gaulajoelle joka antoi yhden omistaan minun "syleiltäväkseni" ennen sen vapautusta. Oli myöskin mahtava tavata muuta porukkaa jotka samassa majoituksessa asustelivat meidän kanssamme, joiden kanssa vaihdoimme aina iltaisin kalastustarinoita ja muita kuulumisia! 

Tässä vielä hienoinen kuvapläjäys reissulta:

Perhokalastusta Ruotsin Lapissa

Terve kaikille pitkästä aikaa!

Huh huh, kylläpäs tuntuu oudolta istua tietokoneen ääreen ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Miksikö kahden viikon tauko tietokoneesta? Niin kuin otsikko antaa varmastikin ymmärtää, olen ollut kaveriporukalla perhokalastamassa Ruotsin Lapissa. Kahteen viikkoon sattui jos jonkinnäköistä kommellusta, niin iloista kuin myöskin vähemmän iloista. Jälkeen päin ajateltuna, erittäin hienoja kokemuksia kaikki tyynni! Tässä blogikirjoituksessa kerronkin reissustamme pääpiirteittäin, toki suurinta osaa asioista ei voi sanoin kuvailla, mutta yrittäkäämme.

Alkumatka

Reissu alkoi tavaroiden etsimisellä kaapeista, sillä viimeisestä pidemmästä perhokalastusreissusta (jos lohenperhokalastusta ei lasketa) oli kolmisen vuotta aikaa. Perhorasiat olivat kateissa, samoin kuin käytännössä kaikki muukin tarpeellinen. Pikkuhiljaa niitä alkoi kuitenkin putkahtelemaan mitä erikoisimmista paikoista ja 85litrainen rinkkani alkoi täyttymään pikavauhtia. Mukaan pakattiin kaikki tarpeellinen, ruokailuvälineet, teltta, makuupussi, makuualusta, perholiivit sisältöineen, kahluuhousut,- ja kengät jne jne jne. Kun rinkka oli saatu näyttämään edes suhteellisen järkevältä, oli aika punnita rinkan paino. 24,5kg. Kyllähän tuossa tulee melkoinen urakka olemaan raahata tuntureille, mutta onneksi luvassa oli että osan tarpeettomista tavaroista voi jättää autoon.

Seuraavana aamuna matkustelin jo kalakouluajoilta tutun matkan Turun keskustaan, josta Max haki minut kyytiinsä ja matkasimme hänen kotiinsa Paraisille nukkumaan seuraavan yön, jotta jaksaisimme aamulla lähteä kohti pohjoista. Aamulla herättyämme ja auton pakattuamme ajelimme Turkuun, josta koppasimme kolmannen reissulle lähtevän kaverimme kyytiin, Maxin serkun, Juuson. Vielä hänen tavaransa saimme mahdutettua Maxin tilaihme Nissaniin ja näin matka kohti pohjoista saattoi selfien oton jälkeen alkaa!

Ainiin, unohdin muuten mainita. Max oli koko reissumme ainoa ajokortillinen, joten ajamistaakka tipahti täysin hänen hartioilleen. Tämä ei kuitenkaan ollut hänelle mikään sen kummempi ongelma. 

Tuntien ajamisen jälkeen saavuime Lapin rajalle, Simoon. Pitihän tästä ottaa taas uusi kuva, ennen kuin jatkoimme matkaa minulle jo tänä vuonna tutuksi lohenkalastusreissuiltani tulleeseen Tornioon. Siellä viettäisimme tulevan yön, henkilökohtaisesti ensimmäisen yöni vuosiin teltassa. 

Vuoggatjålme

Seuraavana aamuna, Torniosta herättyämme kävimme vielä ruokakaupoilla ja aamukahveilla jonka jälkeen Max lähti kuljettamaan tätä ryhmärämää kohti Vuoggatjålmea ja sen jylhiä maisemia. Tuntien päästä saavuimme määränpäähän ja mietimme että lähdemmekö patikoimaan nyt, vai majoittaudummeko Vuoggatjålmen leirintäalueen pienessä mökissä. Lievien GPS ongelmien sekä rankkasateen takia päädyimme kuitenkin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja ehkä parempi niin. Kalastusintoa kuitenkin oli ja tavarat mökkiin siirrettyämme lähdimme kalastelemaan läheistä tien varressa sijaitsevaa jokea joiksikin tunneiksi. Kalansaalis oli laiha, saimme vain pieniä taimenen poikasia mutta ainakin pääsimme hetkeksi kovista kalastuspoltteistamme. Maisemat sen sijaan olivat huikeat! Lopulta oli kuitenkin mentävä nukkumaan matkaväsymykset pois silmistä, että jaksaisimme huomenna vaeltaa eräälle erämaajärvelle.

Herättyämme pakkasimme auton ja ajoimme leirintäalueelta parin kilometrin päässä sijaitsevalle parkkialueelle, josta lähtisimme vaeltamaan kohti tuntureita ja siellä järvissä odottavia rautuja. Ei muuta kuin rinkat selkään ja menoksi! Maxilla sekä minulla rinkkojen painot huitelivat jossain +25 kilossa ruokien takia, Juusolla joka oli ensi kertaa vaeltamassa oli kevyempi, n. 17kg rinkka.

Alkumatkan (ensimmäisen 30min) keli olikin erittäin suotuisa, joskin hieman pilvinen mutta se olikin mielestäni parempi kuin täysi auringonpaiste. Tilanne kuitenkin muuttui äkisti, sillä aluksi taivaalta ripotteli vain muutaman pisaran vettä ja yhtäkkiä tämä pieni ripottelu muuttuikin kaatosateeksi. Sekä Maxilla että Juusolla oli sateenkestävät (ainakin johonkin pisteeseen saakka) takit päällänsä, itsehän vaelsin ainoastaan pitkähihaisessa flanellipaidassa.. Ajattelin että matka ei olisi niin pitkä, joten en ottanut omaa sadetakkiani rinkasta. Se oli virhe, nimittäin eksyimme reitiltä "hieman" ja päädyimme nousemaan jyrkkää tunturin rinnettä, joka oli sateen takia muuttunut aivan mutavelliksi. Tuntui että kun pääsit metrin eteenpäin, liuit 2 metriä taaksepäin. 

Tunturin päälle monien taukojen jälkeen päästyämme tuntui jo siltä, että olisimme valmiita luovuttamaan. Vaatteet litimärät, hiestä sekä vedestä, jalat ei enää kanna, eikä tiedä miten päin tässä enää oikein olisi. Tunturin päällä otimme viimeisen kunnollisen levähdyksen, sillä järvi häämötti noin kilometrin päässä edessämme. Tein Juuson kanssa rinkkojen vaihdon, sillä en olisi voinut kantaa omaa rinkkaani enää metriäkään, sen verran siinä oli liikaa painoa. Tunturin laella levätessämme otin serkuksista kuvankin ja sangen ymmärrettävästä syystä naamoja oli vaikeaa saada millään tavalla edes hymyn kaltaiseen irvistykseen.

Jostain sitä suomalaisille tuttua sisua kuitenkin taas saatiin jatkaa matkaa eteenpäin. Ajattelimme jo tässä vaiheessa, että nyt tulisi olemaan helppoa koska matka olisi enää vain helppokulkuista alamäkeä. Mutta mitäpä vielä, kun pääsimme ylemmässä kuvassa näkyvälle tunturikoivikon rajalle, paljastui meille tämän "helpon" alamäen karu totuus. Siellä nimittäin sijaitsi 100 metriä korkea pystyjyrkkä kallio.. Meillä oli tuon kyseisen järven rannalla kavereita jotka näkivät kiipelimme ja neuvoivat meidät suuntaan mistä tuo kallio olisi mahdollista ohittaa. Jouduimme kävelemään jyrkän rinteen laella, kaatosateessa, mutavellissä, hieman loivempaa rinnettä kohti, josta pääsimme kuin pääsimmekin alas. Kaverimme tulivat meitä vastaan ja tsemppasivat meitä kävelemään leirille vielä muutaman sadan metrin matkan. Leiriin päästyämme, heitimme rinkkamme pois selästämme ja kaaduimme huokaisten maahan makaamaan. VIHDOINKIN PERILLÄ! 

10 minuuttia pressun alla suojassa oltuamme ja kuivat vaatteet päälle vaihdettuamme sade loppui. Se oli kestänyt 4,5h vaelluksestamme 4h. Kohtalon ivaa kenties? Nyt oli pakko jonkun aikaa levähtää ja tehdä ruokaa ja syödä kunnolla pitkän ja kuluttavan vaelluksen jälkeen. 

Kun olimme syöneet, tuulikin tyyntyi ja saatoimme nähdä kuinka raudut pintoivat aivan leirimme vieressä. Tässä kohtaa kaikki väsymys ja lihassäryt olivat tiessään, nyt on kasattava perhosetit nopeasti ja mentävä heittämään! Saalista ei kuitenkaan kuulunut. Kolme kaveriamme jotka olivat meitä loppumatkasta auttaneet, olivat kyllä edellisenä päivänä saaneet hienon, yli kiloisen raudun lottolipalla läheltä leiriämme, joten kyllä niitä siellä oli, ne eivät vain purreet. Ja ne eivät oikeastaan purreet koko tuona kolmena päivänä kun siellä olimme. Tai jos purivatkin, niin joko onnistuimme tärpit (pintaperhosta) missaamaan, tapsisiimat menivät poikki tai kalat vain irtosivat. Huono tuurimme siis jatkui. Tiesin kyllä että raudun kalastus on haastava laji, mutta että näin haastava, sitä en voinut kuvitella. Max on aikaisemmilla reissuillaan tuntureille rautuja saanut, mutta hänellä oli yhtä vaikeaa kuin meillä muillakin. 

Joesta joka laski tuosta järvestä pois, onnistuimme saamaan pieniä rautuja (n.20cm) mutta suuremmat olivat meitä viekkaampia ja vetivät tällä kertaa pitemmän korren. Kuitenkin sekä minun että Juuson tavoite oli jossain määrin toteutunut, saimme ensimmäiset rautumme ja vaikka ne pieniä olivatkin, niihin oli tällä kertaa tyytyminen. 

Kolmen kaverimme porukka, oli paria päivää aikaisemmin lähtenyt järveltä kohti omaa autoaan (samalla parkkipaikalla missä omammekin oli) ja he olivat löytäneet paljon helppokulkuisemman reitin paluumatkalle. Kun meidän molempien porukoilla oli järvelle vaellukseen mennyt yli 4 tuntia, paluumatkassa oli mennyt heillä vain 1,5h. Olimme huojentuneita, mutta samalla ehkä hieman myöskin ärsyyntyneitä siitä että miksi emme olleet tutkineet karttoja tarkemmin ja tulleet järvelle alunperinkin tuota helpompaa reittiä. Kolme päivää järvellä oltuamme ja melkolailla tyhjää pyydettyämme päätimme mekin lähteä kohti autoa. Ei muuta kuin leirin purku, rinkkojen pakkaus ja hyvin nukutun yön jälkeen kohti autoa, tällä kertaa "hieman" helpompaa reittiä. Kuitenkin sanoin Maxille ja Juusolle, että seuraavan kerran kun Lappiin kalaan lähden, lähden vain ja ainoastaan raudun perään. Sen verran minulle jäi tuosta järvestä sekä sen rauduista hampaankoloon. Tässä vielä kuvia kyseiseltä järveltä. 

Paluureitti oli kuin olikin todella paljon helpompi ja paluuvaelluksemme kesti juurikin tuon 1,5h. Reitti kulki pitkin tuntureiden välissä olevaa solaa, jossa ei ollut lähellekään niin paljon nousuja. Kelikin oli paljon kauniimpi kuin menomatkalla, tällä kertaa levähdystaukoja piti ihan mielellään, ilman että vaatteet kastuivat läpimäriksi.

Kun pääsimme takaisin autolle vaelluksen jälkeen, lähdimme Vuoggatjålmenin leirintäalueelle suihkuun ja siellä sijaitsevaan ravintolaan syömään hyvin ja palkitsemaan itsemme itserääkistä jota olimme tuntureilla harjoittaneet.

Huippuhyviä ruokia syödessämme googlailimme samalla seuraavaa määränpäätä. Päätimme lähteä kohti Arjeplogin keskustassa sijaitsevaa kalastustarvikeliikettä, sillä meitä kiinnosti kovasti paikka nimeltä Arjeplogsströmmarna, eli suomennettuna Arjeplogin virrat. Siellä pitäisi olla mukavaa kalastella harjusta ja isoja taimeniakin siellä porukka ilmeisesti kalastaa paljon ja jotkut onnekkaat niitä myöskin saa. Matkalla sinne tajusimme kuitenkin, että kalastuskauppahan on jo kiinni, jotenka ajelimme sinne päin ja katselimme samalla mahdollista leiriytymispaikkaa seuraavalle yölle, sillä kello alkoi tikittämään kovasti kohti iltaa. Noin 40km ennen Arjeplogin keskustaa katseemme kiinnittyivät isoon järveen, jossa aivan tien varressa näkyi todella paljon kalojen pintakäyntejä! Tämä taitaakin jätkät olla seuraava yöpymispaikkamme. Auto nopeasti levikkeelle, kahluuhousut jalkaan, vavat kasaan ja kalaan!

Paikka osoittautuikin oikein mukavaksi, järvi sisälsi isoja ahvenia, mukavia harjuksia sekä myöskin pientä siikaa. Sekä Max että Juuso onnistuivat joitakin harjuksia iltapalaksemme koukuttamaan, itse sain vain ahvenia, kunnes aloin heittämään pientä caddis-pintaperhoa ja onnistuin saamaan elämäni ensimmäiset perhosiiat! Koolla ne ei ollut pilattu, mutta siikoja kuitenkin. Saimme kuin saimmekin ahvenista ja harjuksista reissun ensimmäiset ruokakalat kokoon, joten lähdimme niitä paistelemaan ja kasailemaan telttoja illan hämärtyessä.

Arjeplogsströmmarna

Seuraavana aamuna pakkailimme taas tavarat autoon ja Max ajoi meidät kalastustarvikeliikkeen nimeltä GKs Fiske, pihaan. Kävelimme sisään, kyselimme kauppiaalta vinkkejä harjuspaikoista ja hän neuvoi meidät Vaukaströmmarnaan, jossa hänen asiakkaallaan oli ollut oikeinkin hyvää harjuksen kalastusta viime viikolla. Kolmen päivän luvat alueelle ostettuamme, ajoimme Vaukaströmmarnan parkkipaikalle ja lähdimme tutkimaan moneen suuntaan haarautuvan joen koskia. Alkuun paikka ei oikein vakuuttanut, pieniä taimenia saimme sieltä täältä. Kävelin Maxin kanssa kuitenkin reilun kilometrin alavirtaan, paikkaan missä joki yhtyi kookkaaseen järveen. Loppuliuku näytti niin potentiaaliselta harjuspaikalta, joten päätimme kokeilla vielä sen ja sitten lähteä.

Ensimmäinen heitto, kala kiinni! Harjus, vihdoin! Samaan aikaan kun väsyttelin  #4 luokan setilläni kalaa haavia kohti, Maxillakin tärppäsi. Tuplatärppi siis, tämä on pakko ikuistaa!

Sain seuraavallakin heitolla harjuksen tuosta montusta, sitä seuraava heitto oli tyhjä ja sitten taas oli harjus kiinni. Kovaa tykitystä, olihan ne siellä kun vähän jaksoi nähdä vaivaa. Max soittikin ylävirrassa kalastavalle Juusolle että hänkin tulisi paikan päälle, niin kovaa syönti oli. Kaikki saivat tasaiseen tahtiin harjuksia, joten Vuoggatjålmen karvas tyhjän pyynti unohtui hetkellisesti ja nyt nautittiin sitten koko rahan edestä. Taisimme Maxin kanssa siinä höpistäkin, että tämän takia tänne ajettiin!

Uudella Grimmanin #4 setillä (kuvissa) oli kyllä todella mielekästä kalastaa harjuksia, nymfeillä pohjan lähettyviltä. Välillä piti kuitenkin kokeilla pinturiakin ja sekin toimi vallan mainiosti, mm. ylemmässä kuvassa näkyvä kala puri Klinkhåmer pintaperhoon. Pian kuitenkin vaihdoin nymfit takaisin siiman päähän ja käytin tuolla paljon myöskin tärppi-indikaattoria, eli eräänlaista kohoa josta näki tärpit hyvin. Nymfiin pureminen loppui jostain syystä ja ajattelinkin että vielä yksi heitto jonka jälkeen vaihdan nymfit takaisin pintaperhoon. Heitin, uitin nymfit erään kiven taakse ja näin kuinka indikaattori sukelsi nopeasti veden alle. Vastaisku ja nyt on jotain painavampaa siiman päässä! Kala tuntui todella isolta #4 vavalla ja sain oikeasti tehdä töitä että sain sen lähemmäs rantaa kohtuullisen kovassa virrassa. Jokusen minuutin väännön jälkeen kala hyppäsi komeasti ilmaan, jolloin mieleni viimeistään valtasi jännitys. 50cm harjus kiinni! Huusin virran toisella puolella olevalle Maxille että hän tulisi jo lähemmäksi, että voisimme mitata ja kuvata kalan. Sain kuin sainkin harjuksen haavini pohjalle ja olihan se todella hieno kala! Mittasimme kalan Maxin kanssa ja ei se ihan 50cm ollut, 48cm kuitenkin. 48cm tuntuu olevan raja mistä minä en pääse yli millään, tämä taisi olla elämäni neljäs 48cm ja se sivuaa siis henkilökohtaista harjusennätystäni. Nopeat kuvat kalasta ja vapautin sen tämän jälkeen takaisin virran pyörteisiin.

Tuon kalan jälkeen lähdinkin tutkimaan paikkaa vielä alempaa ja sillä paikassa oli todella liukkaita leväisiä kiviä, kaaduin ja löin polveni melko pahasti. Sattui todella kovaa mutta se ei minua hätkäyttänyt vaan enempi pelkäsin kahluuhousujeni puolesta. Kun katsoin niitä, pelkoni kävivätkin toteen. Polven kohdassa ammotti suuri reikä. Onnekseni Max oli varautunut tälläisiin tapaturmiin ja autossa oli epoxia ja paikkalappuja joilla sain housut paikattua ja pystyin käyttämään housuja liiman kuivuttua.

Seuraavatkin päivät toivat tullessaan erittäin mukavaa harjuksen kalastusta eri puolilla Arjeplogströmmarnaa ja näimmepä me myöskin huikean suuria taimenia. Taimenia oikeastaan näkyi leiripaikkamme viereisessä poolissa, isoimpien ollessa varmasti noin 80cm. Kuitenkin monet noita yrittäneet joutuivat lähtemään paikalta pettyneinä, kalat olivat nimittäin pistäneet suunsa kokonaan kiinni. Ne vaan hyppivät ja uivat pooleissa edestakaisin, vähääkään välittämättä kalastajien tarjoamista perhoista. 

Arjeplogströmmarna on huikean hieno kalastuspaikka, joka tarjoaa mukavaa harjuksen kalastusta. Paikoille vie hyväkuntoisia polkuja, pitkospuita sekä siltoja. Kalapaikkojen läheisyyteen on myöskin rakennettu mukavia laavuja ja tulistelupaikkoja. Arjeplogströmmarnan kalapaikat eivät myöskään ole kuin muutaman kilometrin päässä Arjeplogin keskustan mukavuuksista, suhteellisen urbaania kalastusta sitä kuitenkaan olematta. Harjuksen kalastajilla voin lämpimästi suositella Vaukaströmmarnaa sekä Skiltjaströmmarnaa. Paikat ovat myöskin mukavasti kalastettavissa myöskin perheen pienempien kanssa. 

Tässä joitain kuvia Arjeplogströmmarnan kalastuksesta ja kalapaikoilta: 

Laisälven, Hästskoforsen

Seuraava ja samalla viimeinen kalapaikkamme sijaitsi noin 65km Arjeplogista länteen, Laisälvenilla. Joki on tunnettu suurista harjuksistaan ja siitä että harjusta on siellä paljon. Tästäkään paikasta meillä ei ollut etukäteen tietoa, kuulimme paikasta eräältä kovalta perhokalastajalta jonka tapasimme Arjeplogsströmmarnassa kun olimme tekemässä lähtöä. Ajelimme, tai siis Max ajoi Hästskoforsenin parkkipaikalle jonne meidät oli Google Mapsia apuna käyttäen ohjattu. Paikka löytyikin kohtuullisen kivuttomasti, ostimme luvat netistä ja ei muuta kuin rinkat kantoon ja joen varteen sinne johtavaa hiekkatietä pitkin n.500m parkkipaikalta. Suureksi yllätykseksemme paikan päältä löytyi eräänlaisia eräkämppiä ja kysyimmekin paikan päällä eräältä siellä 20 vuotta kalastaneelta herrasmieheltä, saisikohan yhden noista kämpistä lattialla nukkua, ettei tarvitsisi alkaa telttoja kasaamaan. Kuulemma saa, joten ei muuta kuin retkipatjat lattialle, kalavermeet päälle ja tutkimaan tuon joen paikkoja. Ja huh huh, kuinka kaunis paikka se olikaan! Joen yli meni riippusilta ja jo sillalta alaspäin katsoessamme näimme lukuisia harjuksia uiskentelemassa alapuolellamme. Näitä täällä kyllä tuntuu riittävän! 

Jo ensimmäinen kala minkä Max tuolta sai Nelson Caddiksella koukutettua pinnasta, kertoi omaa kieltään siitä että kalojen keskikoko täällä ei välttämättä ole ihan silppua. Kala oli 44cm pitkä. 

Itse näin lukuisia harjuksen selkäeviä, purjeita etten sanoisi, erään kosken niskalla tuolla mutta en saanut kuin muutaman näistä kaloista ottamaan perhoihini. Kalojen keskikoko kuitenkin oli sangen mukavaa, +-40cm. Tästäpä ei kovinkaan kauaa mennyt, kun Juuso jo alavirrassa huuteli ennätysharjuksensa olevan haavissa (entinen ennätys 37,5cm). Lähdimme tottakai Maxin kanssa Juuson luokse katsomaan minkälainen mölli haavissa lepäsi ja sehän paljastui niinikään 44cm harjukseksi. Hieno kala, onnea Juuso! 

Sinä iltana emme jaksaneet enää kummemmin kalaa kokkailla, joten painuimme unten maille jotta jaksaisimme seuraavana päivänä kalastaa ja tutkia pitkää koskipätkää enemmänkin. Kyllä harjuksen kalastus on oikein mukavaa, kun kalojen keskikoko on +40cm ja kaloja riittää. Tähtäimessä oli että joku saisi +50cm kalan, mutta niinkuin aina, isoimmat karkaavat. Juuso nosti tuolla kolmen päivän sisään harjusennätystään vielä kahdesti, 46,5cm ja siitä vielä pieni parannus 47cm. Itselleni sekä Maxille molemmille jäi tuolta parhaiksi harjuksiksi 46,5cm kalat ja yhteiskappalemäärässä puhuttanee helposti yli 150 kalasta. Kalaa pääsimme myös lounailla, illallisina ja aamupaloina maistelemaan, sekä paistettuna, graavattuna että myöskin sashimina. Harjus on mahtava kala myös ruokakalana, mutta ei niidenkään kalastuksessa saa ahnehtia, suurin osa päästettiin takaisin jokeen jatkamaan eloaan, muutamat yksilöt valikoituivat meidän etelänvetelien mahojen täytteiksikin. 

Olipahan todella luksusta nukkua kamiinalla lämitettävässä mökissä reissun viimeiset yöt! Tässä vielä joitakin kuvia Hästskoforsenilta: 

Yhteenvetoa

Kalastus näissä kaikissa kolmessa paikassa oli todella huikeaa. Vaikka Vuoggatjålmessa emme isompia rautuja haaviin asti saaneetkaan, niin silti se oli kokemuksena jotain ainutlaatuista. Kaloja, isojakin siellä oli kiinni, mutta noh, karkuutukset kuuluvat lajin luonteeseen. Onpahan jotain hampaankolossa, niin että takaisin on päästävä. Ruotsissa tapasimme toinen toistaan huikeampia ihmisiä, kovia kalastajia jotka ovat antaneet ja antavat kaikkensa rakkaalle harrastukselleen. Tai no, niinkuin itsellenikään, ei se heille ole enää harrastus, se on elämäntapa. Saimme loistavia vinkkejä, niin paikkojen osalta kuin kalastustapojenkin.

Harjuksen kalastus sekä Arjeplogströmmarnassa että Laisälvenilla oli huikean hienoa, vaikka sielläkin todelliset jättiläiset jäivät uupumaan.

Perhot jotka toimivat parhaiten itselläni:

Uppoperhot:  Erilaiset kuulapäänymfit, larvat, sekä pupat, kohtuullisen tummissa väreissä.

Pintaperhot: Erilaiset Caddis variaatiot sekä Klinkhåmer

Kiitokset vielä Maxille ja Juusolle, että pääsin reissulle mukaan. Reissu oli huikea ja vaikka välillä rankkaa olikin ja hermoromahduksen partaallakin käytiin, niin hyvin me vedettiin! Kiitos ennen kaikkea Maxille, että jaksoit ajaa tuon koko reissun, huikea suoritus. Ihan jokainen ihminen ei kykenisi yli 3 tuhatta kilometriä ajamaan vain muutamaan hassuun päivään, mitä sinäkin tuolla reissulla ajoit. 

Kaikille jotka vielä arpoo Lappiin lähtemistä, suosittelen lämpimästi edes kerran elämässään sinne päin lähtemään. Maisemat ovat upeita ja luonto jotain niin erilaista kuin täällä etelässä. Puissa kasvaa runsaasti naavaa, joka kertoo siitä että ilma on erittäin puhdasta. Voit juoda lähestulkoon jokaisesta vesistöstä pelkäämättä pöpöjä. Sinne pitää lähteä, pystyäkseen kokemaan nämä asiat joista ylempänä kirjoitin. Sanat eivät riitä kuvailemaan Lapin hienoutta. Vaikka me nyt kävimmekin Ruotsin Lapissa, Suomen lapista löytyy aivan yhtä hienoja paikkoja niin nähtävyyksiltään ja maisemiltaan, kuin kalastukseltaankin. 

Max muuten tekee reissustamme jonkun tasoisen videokoosteenkin, kunhan ehtii materiaalin saamaan kasaan. Sitä odotellessa ;) 

Nyt on aika palata taas pariksi viikoksi arkiaskareiden pariin, ja 25.8 koittaakin lähtö kohti yhtä kuuluisinta Norjan lohijokea, Gaulaa. Saas nähdä, saadaanko siitäkin reissusta jonkin sortin raporttia aikaiseksi, ainakin kuvia tulen varmuudella pistämään Facebookin puolelle. Jos ette vielä ole käyneet tykkäilemässä sivuistani siellä, niin löydätte Facebook sivuni samalla nimellä kuin täältä Blogspotista, eli : Eränkävijän Elämää. 

Kiitän suuresti että jaksoit lukea tänne asti, toivottavasti reissuraportti oli mielenkiintoista luettavaa ja toi ehkä jotain uutta tietoa kalapaikoista tuolla Arjeplogin seuduilla. Kysellä saa, vastaan kysymyksiin mielelläni Facebookin puolella. 

Palaillaan ensi kerralla, siihen asti, kireitä siimoja ja koittakaahan pysyä pinnalla!